Jäsenelle

Jäsenedut

Liittymällä partioon, pääset osaksi suomalaista ja kansainvälistä partioyhteisöä.

Maksamalla partion jäsenmaksun saat mahdollisuuden osallistua partiotoimintaan Raision KilliNalleissa. Lisäksi jäsenenä voit osallistua paikallisiin ja valtakunnallisiin retkiin, leireihin, kilpailuihin, tapahtumiin ja koulutuksiin. Jäsenmaksutuloilla keskusjärjestö ja piirit tukevat lippukuntien toimintaa esimerkiksi tuottamalla ja kehittämällä kaiken toiminnan taustalla olevaa partio-ohjelmaa, koulutuksia, tapahtumia ja muita harrastuksen mahdollistavia palveluita. Jäsenmaksuun sisältyy myös partiovakuutus. 

Tapaturma-, matkatavara- ja vastuuvakuutus

Suomen Partiolaisilla on järjestövakuutus LähiTapiolassa. Vakuutukseen sisältyy vastuu-, tapaturma-, matkustaja- ja matkatavaraturvat. Vakuutus on voimassa partion jäsenmaksun maksaneilla partiolaisilla partiotoiminnassa.

Partiovakuutus on aina tapaturma- ja matkavakuutuksen osalta toissijainen. Vahingon sattuessa korvausta haetaan ensisijaisesti vakuutetun omasta vakuutuksesta.

Lisätietoja partiovakuutuksesta ja vahinkoilmoitusten täyttämisestä.

Partiolehti

Partiolehti on Suomen Partiolaisten tärkein tiedotusväline ja se postitetaan täyden jäsenmaksun (I-maksun) maksaneille kotiin. Lehdestä löytyy ajankohtaisten asioiden lisäksi paljon mielenkiintoista luettavaa sekä tehtäviä perheen pienimmille.

Repolainen

Repolainen on Lounais-Suomen Partiopiirin jäsenlehti. Repolainen ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Kolme vuosittaisista numeroista on ns. jäsennumeroita, jotka postitetaan kaikille täyden jäsenmaksun (I-maksun) maksaneille piirin partiolaisille. Loput numerot postitetaan kaikille 15 vuotta täyttäneille täyden jäsenmaksun maksaneille.

Alennusta ulkoilun ja retkeilyn kaupoista

Partion jäsenenä saat 10 % alennusta Scandinavian Outdoorin (alennus ei koske partiotuotteita) ja Partioaitan normaalihintaisista retkeilyn ja ulkoilun tuotteista. Alennuksen saa näyttämällä partion jäsenkorttia joko paperisena tai sähköisenä versiona.

Alennusta majoituksesta

Partion jäsenenä saat 10 % alennuksen normaalista Suomen hostellijärjestön majoitushinnasta sekä Kansainvälisen hostellikortin alennettuun hintaan.